Venäjänbolonkan osallistumisoikeus näyttelyihin Suomessa
Rotukehä kaikissa kansainvälisissä näyttelyissä (KV), kaikissa kaikkien rotujen näyttelyissä (KR) sekä kaikissa ryhmän 9 ryhmänäyttelyissä (RN) sekä rodun erikoisnäyttelyissä ja pentunäyttelyissä. Jatkokilpailuoikeus ryhmäkilpailuissa (RYP) ja näyttelyn paras kilpailuissa (BIS) FCI-hyväksymättömänä rotuna vain kansallisissa näyttelyissä, ryhmänäyttelyissä ja pentunäyttelyissä.
KV-näyttelyissä jatkokilpailuoikeutta ei ole eli kilpailut päättyvät rotukehään. Kansalliset tittelit kuitenkin jaetaan näissäkin; Voittaja ja Helsingin voittaja. Sen sijaan kansainvälisiä titteleitä ei jaeta; Euroopan voittaja ja Maailman voittaja. Poikkeuksena Pohjoismaiden voittaja, koska rotu on hyväksytty PKU:ssa.
KV-näyttelyissä on kuitenkin mahdollista käyttää tilaisuus hyväkseen, ja osallistua ennen ryhmän 9 kilpailukehää tapahtuvaan esittelykierrokseen. Esittelykierros voidaan järjestää koiran omistajan / esittäjän pyynnöstä, kun koira on saanut Sertifikaatin ja voittanut rotunsa (ROP). Mikäli siis esittely kiinnostaa, ilmoittaudu mukaan. Mikäli koirasi ei ole ROP eikä saa SERTiä käy peruuttamassa esittely näyttelyn toimistolla.
Yksinkertaisimmin ilmoittautuminen hoituu sähköpostilla näyttelynkotisivuilta löytyvään sähköpostiin.
Sähköpostin sisällöksi riittää esimerkiksi:
Hei, osallistumme Xkaupungin KV-näyttelyyn xx.xx.201x. Haluaisimme osallistua rotuesittelyyn ryhmäkehien yhteydessä FCI-rotuihin kuulumattoman Venäjänbolonkamme kanssa, mikäli ROP-koira valitaan. Varaisitteko meille ystävällisesti osallistumisoikeuden, kiitos.
Yhteistyöterveisin X X