Sinustako bolonkakasvattaja?

 Oletko miettinyt pentuja omalle koirallesi?

– eli tulisiko minun ryhtyä kasvattajaksi?

Monen koiranomistajan mielessä käy ajatus oman koiransa pennuttamisesta
tai käyttämisestä astuttamiseen. Jokaisella koiranomistajalla on
tähän täysi oikeus. Olisi kuitenkin toivottavaa, että ennen
pennuttamista tarkastuttaa käytettävät koirat mahdollisten
perinnöllisten vikojen ja sairauksien varalta.

Jalostukseen käytettävän koiran tulisi olla myös rotumääritelmän mukainen
ja olla vähintäänkin tunnistettavissa rotuisekseen.

Lyhyesti koirankasvattajan ohjeet kuuluvat näin:

  1. ÄLÄ
    PENNUTA vain pennuttamisen ilosta. Koiralla ei ole pakko teettää pentuja. Suosi mieluummin, että koirat tulevat asialleen omistautuneilta kasvattajilta, jotka todella panostavat koirarodun jalostukseen ja ovat hankkineet siihen tarvittavan tietotaidon.

  2. Jos kuitenkin haluat välttämättä teettää pentuja juuri sinun koirallasi, niin käytä aikuisia, vähintään rotuyhdistyksen suosituksen mukaisesti virallisesti terveystutkittuja koiria.

  3. Mieti miksi. Aina, kun koiria jalostetaan, on oltava päämäärä.

  4. Mikäli koira on arka tai pelokas, sillä ilmenee perinnöllisiä sairauksia tai se ei ole arjessa ehdottoman terve, niin älä käytä koiraa pennutukseen. Tulevat koiranomistajat ovat ansainneet terveen pennun. Maailmassa riittää terveitä koiria jalostettavaksi.

  5. Rekisteröi koirat ja tuleva pentue Suomen Kennelliittoon sekä Ruokaviraston
    Koirarekisteriin. Tutustu Kennelliiton sivuilta löytyvään materiaaliin, ohjeisiin ja sääntöihin. Käy kasvattajakurssi, selvitä rodun Pevisa-vaatimukset, lue rodun jalostuksen tavoiteohjelma (JTO) sekä verkostoidu ja keskustele muiden kasvattajien kanssa. Rekisteröimätön koira on sekarotuinen.

  6. Valikoi pennuille vastuuntuntoiset kodit ja varaudu siihen, että yksi tai useampi pentu voi olla kotonasi luovutusikää pidempään etsimässä sopivaa kotia.

  7. Muista, että kasvattajan (sinun) vastuu pennusta jatkuu osin myös uudessa
    kodissa. Jokaisella kasvattajalla on osavastuu koko koirarodun tulevaisuudesta.